maanantai 26. marraskuuta 2007

Kuolleita pikseleitä ja kaviaarikalaa



Aloitan huomenna sen työharjoittelun ja näin alustavasti kuulosti liiankin hyvältä nuo suunnitellut työtehtävät. Olen aika lailla innoissani asiasta, mutta jossain mielen taustalla kolkuttelee se pikkupiru ja kuiskuttelee korvaan ikäviä asioita. Minäkö pessimisti...

Niin ja tällainenkin jännä itse piirretty kalakortti tupsahti postiluukusta. Lake Sturgeon on sampikaloihin kuuluva ISO kala joka kutee vain joka 4-6 vuosi ja aloittaa lisääntymisen vasta 20-25-vuotiaana. Kaviaariherkkuahan kalasta ilmeisesti saadaan eli kaikenlaisia öttiäisiä sitä makeissa vesissäkin liikkuu.

Tekniikka rintamalla tökkii tällä hetkellä aika rankasti. Siis mitä tulee näihin atk-vermeisiin. Kovalevyhän sanoi sopimuksen irti melkein kohtalokkain seurauksin ihan hiljattain ja nyt sitten reilun vuoden ikäinen littunäyttö osoittelee hieman pahaenteisiä oireita rikkoutumisesta. Olen myös onnistunut imuroimaan jostain ikävähkön erittäin vaikeasti hävitettävän viruksen ja koekäytössä ollut Firefox selainkaan ei suostu toimimaan odotetulla tavalla. Niin-n, välihuomautuksen sanottakoon että virus ei ole tullut miltään pornosivulta. Ei pidä olla aina likainen mielikuvitus...NIIN.;) Tot.näk. mie en vaan osaa vielä säätää sitä selainta riittävästi. Mur. On tämä hankalaa. Taidan olla vaan tottunut liian hyvälle, luulen mä. Edellinen kokoonpano kesti kuitenkin kasassa ilman suurempia uudelleenasennuksia liki kaksi vuotta, eli taitaa olla vaan harjoituksen puutetta.

2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

viime aikoina on ollut Firefoxin käyttäjillä paljon ongelmia. Meillä tökki pari päivää niin pahasti että piti kaivaa IE arkistojen uumenista että pääs nettiin :D.

Vesihiisi kirjoitti...

No höh sentäs. Minun kohdallani Adblock oli se taikasana mikä pitää taas selaimen hengissä ja kaatuilematta.