Se työharjoittelun nimikkeellä oleva työ loppui. Olen oikeasti hyvin suruissani asiasta, sillä hetkittäisistä vitutuksista huolimatta tykkäsin kyllä porukasta ja niihen huumorista ja alakin tuntuu ihan oikeasti erittäinkin kiinnostavalta. Puheissa heiteltiin mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen. Siis, jos täällä olisi alan koulutusta alkamassa lähitulevaisuudessa johon sen oppisopimuksen voisi yhdistää. Ajattelin tuossa heti ensi viikolla soitella koulutuksen järjestäjällä, millaiset tiedot heillä mahtaa asiasta olla. Oli varsin kiva kuulla olevansa, jämpi, reipas, vastuuntuntoinen, oma-aloitteinen ja ahkera ja ja ja.... :) No joo, ehkä koko totuus ei heiltä tullut kuitenkaan, mutta itselleni kyllä jäi fiilis että kyllä he minusta tykkäsivät. Tykkäsivät siitä huolimatta, vaikken niin suuna päänä siellä esillä ollutkaan omia ideoitani tuputtamassa ja ylisosiaalisena höpöttelemässä. Edellisessä, varsin monotonisessa tehdastyössä olin jo onnistunut kylvämään mieleeni epäilyksen siemenen siitä, että enhän minä nyt mitään muuta voi osata enää tehdä työkseni kuin tätä tylsää, kaksi nappia ja painallus-rutiinihommaa. Nyt oli ehdottomasti ihaninta huomata, että kyllä minä osaan ja pärjään ihan muuallakin. Tekee nannaa sille itseluottamukselle ja itsensä arvostamiselle huomata moisia.
Ens viikko vielä tuota harjoittelun läpikäymistä kurssilla ja mitä muuta loppuselvityksiä siinä tuleekin eteen. Sen jälkeen olenkin vapaa taas tekemään mitä haluan. HÖH.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti