Sellainen oli eilen. Keskiviikko, jolloin ei olisi pitänyt nousta sängystä ylös ollenkaan. Viisaat ja tilastot tosin väittävät, että moni kuolee kotiinsa, mutta silti eilinen oli aika outo päivä negatiivisessa mielessä ja se kotiin jääminen olisi varmaan ollut paras vaihtoehto.
Ihan lyhyenä referaattina päivän tapahtumat.
Aamulla, matkalla töihin kellon ollessa hyvin hyvin vähän, poikkesin tankkaamaan autoani. Pienen Vihreän bensatankin luukku avataan avaimella ja tässä tapauksessa auton lukot on sarjoitettu kaikki toimimaan yhdellä ainoalla avaimella. Siis sillä virta-avaimella. Sulkiessani luukkua avaimella se pirulainen juttui lukkoon. Mites minä sitten ajelen autolla, kun virta-avain roikkuu tankin luukussa ja hysteerisen nykimisen jälkeen pelkäsin avaimen vielä kaiken huipuksi katkeavan lukon sisään. Sain kuitenki pitkän nyhräämisen ja kiroilujen jälkeen avaimen irti ja pääsin jatkamaan matkaani. Olin vain lievästi myöhässä ja vitutuskäyräkään ei ollut minulla vielä tässä vaiheessa kuin vain pikkariikkisen verran punertavan puolella. Postiivisena seikkana voidaan varmaan pitää sitä, että rahaa meni vain 30 euroa ja bensatankki on nyt täynnä. Niin ja sekin on kai hyvä, että onnistuin nyhräämiselläni viivästyttämään vain yhden tankkaajan aamua. Herran hoksottimet toimivat varhaisesta ajankohdasta huolimatta kohtuu vikkelään ja hän älysi aikansa poistumistani odoteltuaan kääntää autonsa toiselle puolelle mittaria.
Kymmenen minuutin päästä tästä työpaikan parkkipaikalla oivalsin, että kaikki työpaikan avaimet ja leimauskortti jäivät aamun kiireessä kotiin ja jouduin kipittämään takasin autolle ja poistun pikaisesti kotia kohti. Kävin avaimet kotoa ja palasin runsaasti myöhässä takasin työpaikalleni ja tässä vaiheessa otsaani koristi vähintään puolimetrinen vitutusk***ä. Työpaikalla ensimmäisenä tekonani aamulla onnistuin taukohuoneessa säikäyttämään työkaverin. Luulin olevani yksin ja koetin hieman helpottaa oloani kiroilemalla suurella hartaudella maailman epäoikeudenmukaisuutta. Vanha ja herttainen papparainen oli kovin säikyn oloinen sanoessaan hennolla äänellä hyvä huomenet taukotilan nurkalta. Eli se siitä tyhjästä taukohuoneesta ja huomaamattomasta kiroilustani. Vitutuskäyrä kävi tässä vaiheessa tooooosi punaisella, mutta varsinainen työpäivä oli sen verran tylsä ja leppoisa, että tunteet viilenivät päivän mittaan ihan neutraaleiksi.
Iltapäivällä poistuin aikaisemmin töistä mennäkseni hammaslääkäriin. Aikataulu hammaslääkärillä oli jo valmiiksi myöhässä ja normaaliksi toimenpiteeksi suunniteltu juurihoito takahampaassani osoittautui isoksi ongelemaksi. Eli siis todella kivuliaaksi ja aikaa vieväksi jutuksi. Aikaa käyntiin kului reilu tunti ja vain toinen hampaan hermoista saatiin kuoletettua eli itkin kivusta toisen juurikanavan rassaamisen ajan. On aika nöyryyttävää parkua täysillä, suu aukinaisena ja täynnä vempeleitä, voimatta kuitenkaan tehdä mitään muuta kuin kestää ne kivut ja valua kyyneleitä. Onnistuin jopa ensimmäisen kipuaallon tultua hypähtämään penkillä sen verran ylös, että tarjottimella olleet "kidutus"välineet tippuivat osittain ja ne piti vaihtaa steriileihin välineisiin. Tämä taas viivästytti aikatauluja entistä enemmän ja lääkärinkin otteista oli siinä vaiheessa havaittavissa kohtalaista närkästystä. Kommentista päätellen olin ilmeisesti onnistunut estämään hankalilla juurikanavillani hänen shoppailukierrokselle menemisen, tai ainakin viivästyttänyt sitä ratkaisevasti. Ehkä, kenties ja mahdollisesti minä uskallan mennä kolmen viikon päästä uudelleen kidutettavaksi samaiselle lääkärille saman hampaan takia. Palkintona urheudestani sain mukaan vain 140 euron lasku, mitä kai voidaan pitää positiivisena asiana, sillä hoitoja on tehty varmaan jo 800 euron edestä.
Tultuani hammaslääkäristä seisoin parkkipaikalla litimärkänä sateessa ja oivalsin jättäneeni kännykkäni työpaikalleni, mutta onneksi en kuitenkaan saanut parkkisakkoja vaikka maksettu aikani oli loppunut aikoja sitten. Minulla on erittäin lämmin ja rakastava suhde puhelimeeni eli niinpä palasin nöyränä ja nyrpänä naisena kolmannen kerran takasin työpaikalleni hakemaan sitä hemmetin napanuoraa.
Että siinäpä sitä oli, yhdelle päivälle negatiivista energiaa ihan yllin kyllin. En halua toista samanlaista perse päivää ihan lähitulevaisuuteen. Ja olen edelleenkin elossa eli ilmeisesti ihminen ei voi kuolla pelkkään vitutukseen. Ja onhan se kiva saapua työpaikan parkkipaikalle kolme kertaa saman päivän aikana, tavallisen yhden vaivaisen pistäytymisen sijaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti