Olin tänään todella reipas. Liekko tuo valoisuus lumen tulon myötä saanut energiaa aikaiseksi vai mikä, mutta nyt jääkaapissa on todella herkullista jauheliha-perunavuokaa. Ja pyöräytin ihania voisilmäpullia ja kanelikierrepullia.
Ulkona on lunta, ihan kunnolla ja valoisuus on lisääntynyt huomattavasti. Pihalta voi jo kolata lumia, lapset läheisellä mäellä laskevat jo kelkoillaan ja meille aikuisille on tullut aika pistää auto lämmitystolppaan kiinni ja raaputella lunta ja jäätä ikkunoista. Liukastakin on, mutta on se silti kivaa nämä ensilumet ja pakkaset ihan näin aikuisenakin. Luulen, että helmikuussa olen jo ihan täynnä tätä lunta ja kylmää, mutta tällä hetkelä on hyvä vuodenaika.
Kaiken hehkutuksen vastapainona on hieman negatiivisiakin fiiliksiä. Töissä on pitemmän aikaa ollut huono ilmapiiri. Syitä on monia, mutta yksi syistä on varmaan eräs erittäin hallitseva, pomottava naispuoleinen työkaveri. Kohta varmaan räjähtää, sillä yksi jos toinenkin on joutunut nieleskelemään hermostumisiaan ko. naista kohtaan. Ja se nieltyä kiukkua alkaa olla jo minullakin vähän liian paljon ja se voi olla vaan päivämääräkysymys, koska sähähdän takaisin liian pahasti. Alkaa olla pikapalaverin paikka esimiehen kanssa, ennenkuin minä tai joku muu tekee jotain "ei niin viisasta".
Minulla on myös ikävä kultaani. Pyörittelin tuossa sormusta sormessani ja kaipasin hillittömästi kultaani takaisin näihin maisemiin. *huokaus* Viikonloppuna oli ihanaa herätä samasta sängystä kun toinen oli vain käden ojennuksen päässä, oli suloista kuunnella toisen tuhinaa ja unisia äännähdyksiä. Hali, pusia ja puhua sängyssä lojuen hupsuja, höpsöjä asioita. Voih...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti