Tämä talven ensimmäinen lumimyrky pisti kaipaamaan kesää ja tämän kuvan kautta muistohin nousee syyskuun loppu ja mökkielämää. Tämä yksi kuva kertoo vähintään sen tuhat sanaa. Kaipaan tätä maisemaa ja näitä myöhäissyksyn hetkiä tuolla... Haikea huokaus. Talvi ei ole alkanutkaan ja minä haikailen jo kevättä ja kesää.
Lumimyrskyä parasta aikaa ikkunasta katsellessani jäin ajattelemaan sähkön välttämättämyyttä tässäkin kodissa. Onneksi sähköt toimii (ainakin toistaiseksi) tässä maan kolkassa, pitemmän sähkökatkon sattuessa olo voisi olla hieman pelokas sillä koko tämä talo lämpiää vain ja ainoastaan sähköllä. Tässä vaiheessa voi myös ääneen ihmetellä, että olisiko tämän talon rakennusvaiheessa jonkun kannattanut kymmenen vuotta sitten miettiä lämmitysmuotoa vähän tarkemmin...
Tapan tässä aikaani hormonihuuruissani, pienessä särkylääketokkurassa voi näköjään olla helpostikkin perinjuurin tylsistynyt. Jokainen päätelköön ihan itse mikäs se taas Neidin Elämässä tökkii. Onneksi vaiva on taas ohimenevä ja onneksi särkylääkkeet on keksitty joten vaiva on varsin harmiton kokonaisuudeltaan. Ärsyttävä riesa silti.
Heräsin aamulla jälleen kerran turhan aikaisin ja olin varsin tehokas koko aamupäivän, tosin suunniteltu ulkokuvausreissu jäi tekemättä tuon alkaneen myrskyn takia, Pitänee odotella ensi viikonloppua ja päivänvaloa, josko ne talvikuvat sitten onnistuisivat. Arkisin päivänvalolla ei ei ehdi millään tuonne ulos, se huono puoli näissä kahdeksastaneljään-työajoissa on. Kaipa tässä yleisessä heikohkossa kansallisessa taloudellisessa tilanteessa minunkin pitäisi olla ihan älyttömän onnellinen nykyisestä työpaikastani. Saanhan minä säännöllisen palkan, työ on siistiä sisäduunia, aivojakin saa välillä käyttää, asiakkaita riittää ja opittavaa on rajattomasti. Ei kai sit pitäisi olla kiittämätön, eikä varsinkaan saisi arvostella mitään mitä duunissa tapahtuu ja varsinkaan mitä sielllä ei tapahdu. Toivottavasti muistan sen vielä huomennakin kun joku töissä alkaa hiertämään ja ärsyttämään.
Muistan varsin selvästi viime laman/taloudellisen taantuman, sen verran kiepästi se vihlaisi meidänkin perhettä silloin kultaisella ysikyt-luvulla. Toivottavasti tästä taantumasta ei tule vastaavankaltaista lamaksi kutsuttua olotilaa...nykyisin lukemattomat uutisista havaitut tiedot yt-neuvotteluista ja irtisanomisista pistävät kyllä pelkäämään pahinta ja vetää mielen hieman varovaiseksi kaiken suhteen.
No enpäs synkistele enempää. Lähden suihkuun ja aamulla iloisella mielellä tarpomaan lumituiskussa työpaikalle antamaan pienen työpanokseni työnantantajalle ja kuvittelen pakertaessani olevani jotenkin hyödyllinen osanen tätä yhteiskuntaa. Sarkasmia havaittavissa :) Hih.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti