Huomisesta alkaen minä sitten olen työtön. Hui, hui, hui. Perjantain työpäivä kutistui 6,5 tuntiin, kun hermoni eivät enää kestäneet sitä viimeisen työpäivän levottomuutta ja omaa, laiskaa lorvimista. Esimiehen suosiollisella luvalla pakkasin pienen omaisuuteni, siivosin kaappini, luovutin kulkulupani ja poistuin työpaikalta todella leveä ja onnellinen hymy naamallani. Ei minulla kyllä siitä paikasta jäänyt yhtään mitään ikävä. Tai no muutama ihan mukava ihminen ja säännöllinen palkkapäivä nyt ehkä pikkasen aiheuttavat muutamia mietintöjä silloin tällöin.
Olotila on varsin epäuskottava ja äsken viikkasin pyykätyt työvaatteet miettien samalla mitä ihmettä minä niille teen. Rovion tekeminen tuohon takapihan parkkipaikalle houkuttelisi, mutta kun luulen että talon mummot sun muut kyylät eivät siitä oikein tykkäisi. Ehkä minä säästän ne vaatteet kuitenkin, eihän sitä tiedä jos minä joskus tarvitsen vaikka maalausvaatteita tjsp.
Takaraivossa takoo edelleenkin ajatus maanantain aikaisesta heräämisestä ja viikonlopun elämänrytmiä on tahdittanut ajatus siitä, että tämä ja tämä puuha pitää ehtiä tehdä nyt, kun en sitä taas tulevalla viikolla ehdi. Näin sitä on näköjään 1,5 vuotta tehnyt tehtävänsä niin ajattelumaailmaan, kuin muihin elämän rituaaleihin.
Huomenna kuitenkin täytyy poiketa työvoimatoimistoon erilaisia mukavia papereita täyttelemään ja näyttelemään. Tämän sunnuntain ajattelin pyhittää tietokoneen "siivoamiseen", varmistusten ottamiseen, kuvien järjestelyyn yms. ja miesten keihäskilpailun finaalin katsomiseen siinä ohessa. Sääennusteet ovat luvanneet runsaita sateita, joten suuremmat ulkoilut ja raitisilmapuuhailut jäävät varmaan tuleviin päiviin.
Onhan minulla nyt sitä aikaa... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti