Pohjoista Norjaa pitkin ja poikin

Kassilohien kasvatusta vuonoissa.


Karitsat aiheuttivat useammanki yllätystilanteen teillä. Nämä sentäs nukkuivat tien vierustoilla, mutta eräästäkin pienokaisesta meinasi tulla vainaa, kun pikkuinen nukkui keskellä tietä mutkan jälkeen. Onneksi vastaantulevalla matkailuautoilijalla oli reflektit kohdillaan ja kuski nousi kiltisti siirtämään lampaan tien syrjään. Myöskin porot aiheuttivat säpinää monin paikoin, esim. vetelemällä koko porotokan voimin pitkin pääkatua keskellä Hammerfestiä. ;)



Turskaa kuivattiin jossain määrin yhä kylissä, haju oli melkoinen ja ajatus 3-4 kk moisissa telineissä roikkuneita kaloista einiinhygieenisissä oloissa oli aika ällöttävä.

Lunta löytyi ylhäältä kovinkin helposti.

Mielenkiintoinen plakaati Norjan ja Venäjän rajalta Kirkenesistä, vanhalta raja-asemalta.

Rannikkovartioston laiva Honningsvågin (maailman pohjoisin kaupunki)satamasta.

Kirkenesin satamasta merirapu-rysiä rannalla ihanine "kohoineen".

Kirkenporten hieno kallioseinämä maailman pohjoisimmasta kalastajakylästä.

Reissu on onnellisesti takana ja nyt on sitten nähty Nordkapp ja paljon, paljon muutakin. Rapakuntoiselle sohvaperunalle moinen tuntureiden ja vuorien maa oli ihan fyysisestikin varsin haastava, sille niitä kukkuloita oli enemmän kuin muutama minne geokäköjen sun muiden syiden takia tuli noustua. Kaikki hyvin kuitenkin, vaikka polvi jossain vaiheessa vähän muistutteli itsestäänja liiallisesta äkillisestä rasituksesta. Varsinaisia pitempiä vaelluksia emme tehteet, muutta sitä liikettä kyllä sen autossa istumisen lisäksi oli ihan riittämiin.

Säät reissussa olivat varsin vaihtelevat ja usempikin välikalsaripari olisivat olleet varsin tarpeen hyisessä tuulessa. Viimeiset päivät Norjassa olivat varsin aurinkoisia, mutta välillä vettä satoi ihan riesaksi asti. Lunta ei sentäs tullut, vaikka sitäkin vuoristosta kyllä löytyi riittäviin. Nyt myös ymmärrän sen, miksi lähes joka toisella paikallisella on maastoauto moisissa kuoppaisissa ja mäkisissä maastoissa. Mietin vaan miten mielenkiintoisa autoilu mahtaa olla talvisissa keleissä, kun nyt kesälläkin meinaa olla vaikeuksia ajamisen suhteen näin turistina.

Tallinna Loomaaed

Satunnaisia otoksia Tallinnan eläintarhasta. Vierailusta jäi meille erittäin ristiriitaiset tuntemukset ja vanha Venäjä-henki oli jossain osin varsin suuresti läsnä, sen verran mahtavia betonimöhkäleitä paikasta löytyy. Osaa tarhoista oli uudistettu isolla rahalla, mutta osa häkeistä oli yhtä huonossa kunnossa kuin pari vuotta sittenkin ensivierailumme aikana. Jääkarhut aiheuttivat tälläkin kertaa meissä sitä suurinta ahdistusta, sen verran karut ja kolkot betonikopperot kyseisillä eläimillä oli. Karhun vasemmalla puolella oli pieni muutaman metrin pitkä ja leveä betonivesiallas ja löytyi ympäristä sentäs jokunen pallo ja kanto leluiksi. Aika virikkeetön ympäristö ainakin näin ulkotarhan osalta, sisätilojen kuntoahan ei päässyt edes katsomaan.



Nuori naarasleijona


Vanhempi urosleijona nuuskimishommissa. Häneltä oli jostain syystä jouduttu amputoimaan hännänpää, eli toivottavasti herran ego ei ole kärsinyt vaikka upea häntätupsu uupuikin.


Tiikereiden häkit eivät vielä olleet päässeet remonttilistalle. Tällä eläimellä oli aika karu katse verkkoseinä läpi. Ilmeisesti lähetyvän ruokintakärrin ääni/haju pisti hänet(kin) hieman hermostumaan ja liikkumaan varsin levottomasti.


Jyrsijähäkin pieni ja vikkelä eläin, laji oli tiettävästi chinchilla.


Vihreä liskokaveri lämpölampun alla.


Joku kärmes lämpölampun alla myöskin.


Tämä vyötiäinen näytti oikeasti olevan kuolinkouristuksissaan lattialla. Doris-niminen tytsy vain nukkui ja uneksi opastaulun mukaan, eikä suinkaan tehnyt kivuliasta kuolemaa miltä homma ensikatselmuksessa näytti.


Ja vuokkokalat olivat jälleen kerran ihastuttavia.


Punapirajat olivat varsin kuvauksellisia kaloja, tai olisiko parempi sano että helppoja kuvattavia verkkaisinen liikkeineen.


Meriakvaariot olivat loistavia jälleen kerran.


Pieni virtahepo-nuorukainen nousi meidän iloksemme vesialtaastaan ruokailemaan.

Kotiin palanneena

Arjessa takaisin, eli nyt olen viettänyt sitten sen koko ruhtinaallisen kahden päivän kesälomanikin. Loput lomastani pidän varmaan syyskuun ensimmäisellä viikolla ja luulenpa, että lähiajat kulunevat sitten minulla sitä seuraavaa lomanpätkää odotellessa ja laskeskellessa samalla viimeisiä työpäiviäni.

Helsinki-Porvoo-Kotka reissu tuli sitten tehtyä neljässä päivässä ja nyt kai elämäni pitäisi olla täysin uutta ja ihmeellistä, kun olen tämän Madonnan nyt ihan livenä nähnyt (tosin ihan vain kärpäsen kokoisena. En henkilökohtaisesti saanut hengellistä herätystä keikan jälkeen enkä sen aikanakaan, mutta hieno hommahan se konsertti oli. Vauhdikas, erittäin loppuun asti hiottu ja toimiva show, siitä ei pääse mihinkään. Nainen on todella timmissä kunnossa ja rouvan varsin upeat pakarat ja hienot jalkalihakset jäivät kyllä mieleen. Järjestelyistä ei löytynyt moitittavaa ja jälleen kerran toivoisin olevani hieman pitempi, väentungoksessa kun on näillä hieman pidemmillä immeisillä piirun verran helpompi nähdä jopa jotain. Hermot eivät menneet keikkapaikalla, kuntokin kesti ja hotellille oli ihanan lyhyt matka Jätkäsaaresta. Keli suosi ja illan ja alkuyön kruunasi upean punainen täysikuu.

Helsingissä tuli sitten kierrettyä ne pakolliset turistirysät, eli Korkeasaari ja Suomenlinna. Säiden ollessa enemmän kuin suosiolliset lauantaina, niin kaikki muutkin yllättäen halusivat Suomenlinnaan, joten ryysis lautoilla oli varsin tunteita nostattava. Huh, sentäs. Hiki virtasi ja jonottaa sai ihan urakalla mieli mahtua lautalle.



Ja aalloilla tuli myös bongattua tämäkin isompi alus joka jo Kauppatorin kupeesta nähtiin ja oli matkalla tässä takaisin Venäjän suuntaan.



Porvoo puolestaan oli täynnä kännääviä teinejä ja runsaasti turisteja. Paikkana Porvoo oli näin ensikertalaiselle jonkinlainen pettymys, liekkö sitten syynä reissuväsymys vai mikä. Ruskeavetinen joki ei ainakaan minussa mitään kansallisromanttisia tunteita saanut aikaiseksi, vaikka Runeberg niistä innoituksensa saikin ja melkein hienointa mitä siellä näin oli uusi joen yli rakennettu silta. Ilmeisesti en oikeasti ollut vain oikeissa paikoissa ja sopivalla mielentilalla liikenteessä. Mielikuvaa paikkakunnasta ei myöskään parantanut astuminen sandaaleilla siihen itseensä , eli pa****n eräällä näköalapaikalla. Piirun verran ällöttävämpää asiasta teki se, että elleivät koirat ole viime aikoinan oppineet käyttämään vessapaperia, niin jätökset olivat sitten ihmisperäisiä. Aikasta inha kokemus ettenkö sanoisi.



Tänään närkästystä kotimaisemissa aiheutti sitten kukkoileva tai tässä tapauksessa kanaileva työkaveri. Miespuoleinen pomoni ei oikein tykännyt auvautumisestani, kun sanoin että hänen olisi syytä vihdoinkin pistää nuo (kukkoilevat) akat ojennukseen... HYI minä. Eikä edes kaduta, onneksi sentäs jätin sen lauseen alun "hommaa munat itsellesi" sanomatta. Se olisi ollut kenties hieman liian suorasukaista puhetta se...