Helsinki-Porvoo-Kotka reissu tuli sitten tehtyä neljässä päivässä ja nyt kai elämäni pitäisi olla täysin uutta ja ihmeellistä, kun olen tämän Madonnan nyt ihan livenä nähnyt (tosin ihan vain kärpäsen kokoisena. En henkilökohtaisesti saanut hengellistä herätystä keikan jälkeen enkä sen aikanakaan, mutta hieno hommahan se konsertti oli. Vauhdikas, erittäin loppuun asti hiottu ja toimiva show, siitä ei pääse mihinkään. Nainen on todella timmissä kunnossa ja rouvan varsin upeat pakarat ja hienot jalkalihakset jäivät kyllä mieleen. Järjestelyistä ei löytynyt moitittavaa ja jälleen kerran toivoisin olevani hieman pitempi, väentungoksessa kun on näillä hieman pidemmillä immeisillä piirun verran helpompi nähdä jopa jotain. Hermot eivät menneet keikkapaikalla, kuntokin kesti ja hotellille oli ihanan lyhyt matka Jätkäsaaresta. Keli suosi ja illan ja alkuyön kruunasi upean punainen täysikuu.
Helsingissä tuli sitten kierrettyä ne pakolliset turistirysät, eli Korkeasaari ja Suomenlinna. Säiden ollessa enemmän kuin suosiolliset lauantaina, niin kaikki muutkin yllättäen halusivat Suomenlinnaan, joten ryysis lautoilla oli varsin tunteita nostattava. Huh, sentäs. Hiki virtasi ja jonottaa sai ihan urakalla mieli mahtua lautalle.
Ja aalloilla tuli myös bongattua tämäkin isompi alus joka jo Kauppatorin kupeesta nähtiin ja oli matkalla tässä takaisin Venäjän suuntaan.
Porvoo puolestaan oli täynnä kännääviä teinejä ja runsaasti turisteja. Paikkana Porvoo oli näin ensikertalaiselle jonkinlainen pettymys, liekkö sitten syynä reissuväsymys vai mikä. Ruskeavetinen joki ei ainakaan minussa mitään kansallisromanttisia tunteita saanut aikaiseksi, vaikka Runeberg niistä innoituksensa saikin ja melkein hienointa mitä siellä näin oli uusi joen yli rakennettu silta. Ilmeisesti en oikeasti ollut vain oikeissa paikoissa ja sopivalla mielentilalla liikenteessä. Mielikuvaa paikkakunnasta ei myöskään parantanut astuminen sandaaleilla siihen itseensä , eli pa****n eräällä näköalapaikalla. Piirun verran ällöttävämpää asiasta teki se, että elleivät koirat ole viime aikoinan oppineet käyttämään vessapaperia, niin jätökset olivat sitten ihmisperäisiä. Aikasta inha kokemus ettenkö sanoisi.
Tänään närkästystä kotimaisemissa aiheutti sitten kukkoileva tai tässä tapauksessa kanaileva työkaveri. Miespuoleinen pomoni ei oikein tykännyt auvautumisestani, kun sanoin että hänen olisi syytä vihdoinkin pistää nuo (kukkoilevat) akat ojennukseen... HYI minä. Eikä edes kaduta, onneksi sentäs jätin sen lauseen alun "hommaa munat itsellesi" sanomatta. Se olisi ollut kenties hieman liian suorasukaista puhetta se...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti