Siivoilin tänään työkoneen tiedostoja ja putsailin turhaa sälää hakemistoista pois. Vastaan pomppasi keskeneräiseksi jäänyt erittäin henkilökohtainen kirje menneisyydestä ja jälkiviisaana voi todeta, että onneksi se kirje oli jäänyt lähettämättä. Kirje huokui niin suurta epätoivoa, tuskaa ja pohjatonta kipua, että tuntui lähes pahalta sitä lukea. Oli outoa lukea omia tuotoksiaan kuin ventovieras, ihmetellä mitä ihmettä mielessäni, sydämessäni ja aivoissani on noina hetkinä liikkunut. Näin jälkikäteen voi sanoa, ettei siellä tainnut liikkua juurikaan mitään järjeksi tulkittavaa, kovin olen mennyt fiiliksellä ja tunteilla. Eipä varmaan paljon tuon alemmas voi ihminen vajota. Säälittävää.
Helpottavinta juuri tässä hetkessä ja nyt oli huomata, ettei mikään enää tehnyt kipeää, mitään ei enää särkynyt eikä yhtään kyyneltä tullut vuodatettua. Hyvä näin. Olkoot hyvät muistot tapahtuneista tallessa ja opiksi olen totta vie ottanut. Hemmetti. MUR.
Aamulla oli ensimmäinen pakkasaamu tälle syksylle, piti etsiä jääraappa ja skrapailla ikkunat puhtaaksi. Ulkona vallitseva aurinkoinen keli houkuttelee valokuvaamaan, saisinkohan vihdoinkin aikaiseksi lähteä liikenteeseen silläkin saralla. Tulisipa viikonloppu pian :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti