keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulua

Seesteisin ja rauhallisin mielin voin toivottaa kaikille ihanaa ja rauhaisaa Joulua.

Itse vietin Hanin kanssa joulua ennakkoon mökkeilyn merkeissä keskellä ei mitään, täydellisessä rauhassa ja hiljaisuudessa (ja kunnon lumimyrskyssä). Oli varsin jännittävää lähteä mökiltä niinä muutamana arkiaamuna töihin, kun ei oikeasti tiennyt pääseekö umpilumista tietä etenemään ja kuinka paljon myrsky olisi katkonut/taivuttanut puita tielle. Oli varsin ihanaa viettää kahdenkeskistä joulua, toivottavasti vastaavia on tulossa tulevina vuosina lisää.

Nyt olen sitten vieläkin lumisimmissa maisemissa Susirajalla vanhempien ja muiden läheisten kanssa, Hani on taas omien läheistensä kanssa Savon seudulla. Olen erittäin tyytyväisenä nämä muutamat päivät poissa töistä ja nautin täysin siemauksin työvapaista ja kunnon laiskotteluista.

Työkuviot kyrsivät yllättävän paljon nykyiseltään, tai siis se ainainen kiire ja oma tietämättömyys asioista, jotka minun olisi pitänyt jollain maagisella kyvyllä omaksua muutaman tunnin pikakoulutuksella. Sanomattakin on selvää, että tuossa firmassa ei todellakaan ole panostettu sijaisiin/niiden koulutukseen loman tuuramisia ajatellen. Hemmetti sentäs. Lisäraivoa aiheuttaa myös samaan aikaan kanssani töihin tullut henkilö, joka lopettaa tammikuun lopussa. Itsellänikin on samainen sopimus loppumassa tammikuun lopussa, mutta mitä ilmeisemmin jatkoja on tiedossa. Oli pyydetty työtehtävä mikä tahansa, niin vastaus on että hoitakaa te ne sitten helmikuussa kun hän ei ole paikalla. Voi v**** sentäs. Eikä henkilöä edes hävetä katsoa meidän muiden raatamista... No se siitä.

Nyt kuitenkin hautausmaakierrokselle. Sytytämme perinteisesti kynttilät isovanhempieni/muiden läheisten haudoille.

Ei kommentteja: