Tämä kysymys esitettiin minulle tänään kahvihuoneessa puolen tusinan uteliaan korvaparin kuunnellessa... ja mitä minä tein. Vedin roolini kunnialla, kerroin avoimesti ja kiltisti millainen minun mieheni on. Sanaa mies en käyttänyt ja mieheni oli puheissani puoliskoni, mutta pahaltahan se tuntui. Olisi tehnyt mieli sano että mieheni on naiseni. En vaan voinut... pelkuri minä.
Eilen pikaisella rantalekottelulla Hanin kanssa olisin halunnut kamalasti olla lähellä ja pistää pää syliin ja olla vaan. Mutta kun ei saa, ei voi, se ei ole hyväksyttävää että naiset voivat rakastaa toisiaan ja viihtyvät toistensa seurassa ja ennen kaikkea SITÄ ei saa näyttää muulle maailmalle. Varovainen käden hipaisu ja pelkurimainen kevyt, nopea pusu silloin kuin kukaan ei varmasti nähnyt. Kaikki ohikävelevät heteroparit saivat kuitenkin kävellä käsikkäin ja nuoleskella toisiaan ällötykseen asti.
Oi, miksi miksi tämä maailma on tällainen ja miksi minä on olen tällainen raukka? Ihan hieman nyt ahdistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti