torstai 31. toukokuuta 2007

Tulin sitten Kaapista ulos läheisilleni

Joskus sitä sattuu ja tapahtuu ihan ryminällä. Kuten tänään.
Äiti soitti ja kysyi suoraan onko minulla ja Hanilla suhde. Lievien kakisteluiden ja hysterian jälkeen vastasin totuuden mukaisesti myöntävästi. Pikkuveljeni oli aiemmin päivällä käskenyt äidin katsoa vähän tarkemmin minun ja Hanin tekemisiä ja äitihän pyöritteli ja mietti mielessään asioita. Sitten hän rohkaistui ja päätti kysyä minulta suoraan puhelimessa ja enhän minä alkanut mitään valheita keksimään tai asiasta kiertelemään. Järkytyshän tämä varmaan kaikille oli näin äkkiseltään ja eniten minua tässä mietityttää isän suhtautuminen. Suvulle tiedottaminen hoituu äidin kautta, sillä hän kuulema haluaa kertoa tämän siskolleen. Toki hän ensin kysyi minun lupaani siihen, saako hän kertoa tämän uutisen eteenpäin. Suurin huoli tuntui olevan mistä vanhemmille nyt lapsenlapsi ja se, että emmehän me suutele julkisesti. Pikaisesti äidin analyysi "vinoutumiseni" oli että minun suhteeni ensimmäiseen mieheeni ja ennenkaikkea kipeä ero teki minusta tällaisen. Juu, piti korjata hyvin nopeasti, ettei kyse suinkaan ole moisesta.

Että näin. Olo on erittäin hämmentynyt juuri nyt. Ehkä edes uskalla miettiä mikä olotila on kotikotona vanhemilla ja muilla sisaruksilla.

Ei kommentteja: