torstai 11. kesäkuuta 2009

MäriMäri

Mikähän siinä on että pomot eivät tunnu osaavan lukea, tai he eivät ainakaan sisäistä lukemaansa. Huvittavinta asiassa on, että kyseisestä asiasta on hänellekin ääneenkin sanottu viikkoja sitten, mutta kun ei oivalla niin ei oivalla.
Ihmetyksen aiheena on tällä kertaa kesälomat ja ja niiden tuuraukset, pyh. Joudun taas liriin ja äkilliseksi tuuraajaksi asiassa josta en mitään juurikaan ymmärrä. Aikaa perehdyttämiseen on huomenna vain muutama tunti. Jep, näin meillä asiat hoidetaan hyvässä ymmärryksessä ja riittävällä perehdyttämisellä. Pa... ja muita laatusanoja.

Samaten erittäin ärtynyt tuhahdus exex-puoliskolle. Herralla on pokka vonkailla minua menneitä muistelemaan samalla kun vaimo on lapsineen kotomaassaan lomalla. Ihan varmasti minua huvittaa muistella moisen kakkapään kanssa yhtään mitään. Minkähän logiikan mukaan kyseinen herra kuvittelee minun olevan halukas moiseen kuvioon. Menee vähän turhan sairaaksi, jos hän vuosia vuosia sitten ensin petti minua kyseisen naisen kanssa ja sitten herra haluaisi pettää samaista naista, eli nykyistä vaimoaan minun kanssani. Voi taivas näitä luomakunnankruunuja. PYH tällekkin.

Muista harmistuksen aiheita on pesäpallopelissä lievästi revähtänyt reisilihas, mökille loppputyötään erakkona tekemään jumittautunut Hani, peräkärri mikä pitäisi palauttaa takaisin kotikotiin ja kivuliaat ja valitettavan runsaat akkojen vaivat. Kritiikkiä herättää myös nepotismi työpaikalla ja se ikävä seikka, että kesätyöntekijät ovat tänä(kin) vuonna kaikki "sukulaisia". Jep, jep. Näin se näkyy vaan toimivan tuo hyvä veli-järjestelmä täälläkin.

Jep, ei oikein kulje nyt tää elo. Leikkautin tänään hyvin lyhyen kesätukan jossa muistutan melkeinpä Jukolan Jussia, sen verran pystyyn tämä piikkisuora tukkapehkoni nousi kun riittävän lyhyeksi kynnittiin. Eipä mitäään, tykkään itse ja muiden mielipiteillä ei juurikaan ole väliä.

Onneksi huomenna on jo perjantai. Huokaus...

Ei kommentteja: