sunnuntai 20. elokuuta 2006

Botanian kukkaloistoa

Tänään kävin ystäväni kanssa katsomassa täällä kukkaloistoa ulkopuutarhan puolella. Olimme aiemmin käyneet keväällä varsinaisessa kasvihuoneissa, mutta nyt oli hetki käydä ulkopuutarhat läpi. Harmi vaan, että taas oli kiire ja lähempi tutkiminen jäi toiseen kertaan. Retki pitää kyllä ehdottomasti uusia lähiaikoina ilman kiirettä, sillä sen verran paljon ihania kukkia, kasveja ja pensaita alueelta löytyi. Penkkejä ja varjoisan vilpoisia majoja levähdyshetkiä varten oli myös tarjolla, mutta ehkä ensi kerralla olisi aikaa jopa istua ja ihailla puutarhaa penkeiltä käsin.

Eilinen lauantai piti sisällään univelkojen poisnukkumista ja pienimuotoista shoppailua hepeneiden ostelun merkeissä. Rintaliivien ostaminen on vaan aika hemmetin kypsyttävää puuhaa, jos nyt satut olemaan yhtään normaalimitoista poikkeava persoona rintavarustusten osalta. Meni sekä sovittajalta, että makutuomarilta hermot ja rintsikat jäi kauppaan. UUH, pitänee varmaan latailla taas hermoja hetken aikaa, ennenkun uskallan lähteä uudestaan moiselle rintaliivi-turneelle.
Kävimme myös ohikulkiessa katselemassa koiramaailman agilitykisoja ensimmäistä kertaa eläissämme. Ja valitettavasti uusina katsojina jäi paljon lajin hienoudesta ymmärtämättä, mutta menoa ja meinikiä kyllä riitti sekä koirilla, että ohjaajillakin. Minä kyllä tykkäsin näkemästäni. Hienoa. :)


Ja yksi tämän kesän valokuvamalleista ja eläintuttavuuksista oli tämä hurmaava ja rapsutuksenkipeä kili Jokiasemalla. Hänet lahjottiin poseeraukseen mehevän ruohotupon avulla ja ihan sievä kuvaotos tuosta tulikin.

Ei kommentteja: