Enpä tuota ole saanut tarrattua kiinni tuohon kuvahaasteeseen, no ehkä tässä tulevana kuukautena. Ehkä sitten kuin elämä hieman rauhoittuu. Rauhoittumisen myötä valokuvaaminen varmaan myös virkistyy ja kaipa tässä on myös havaittavissa jonkinasteista hienohelmaisuutta. En oikein ole suuremmin innostunut sohjoloskassa ja räntäsateessa tarpomiseen. En sitten niin yhtään. Kermapyllykös minusta onkin nykyisin tullut.
Muuten elämässä on nyt ollut vähän kaikenlaista, ahistusta, iloa, rakkautta, surua, vihaa, pelkoa, eli jälleen kerran elämän koko kirjo tunteineen on lätkäisty hämmästeltäväkseni. Erikoista, kovin erikoista on tämä ihmisen elo. :) Olotila on rehellisyyden nimissä hiemän stressaantunut ja piirun verran mietteliäs.
Kuherrusvuotenikin Hanin, niin sen nelipyöräisen peltikasan kanssa osoittaa rakoilemisen merkkejä. Nyt se on enää vaan auto. Ei THE auto. Hupaisaa. Ilmeisesti olen alkanu tuhlata rakkauttani ihan jonnekin muualle kun peltilehmään ja se jos mikä on hyvä, hyvä asia.
Juu-u. Eiköhän tämä tästä. Taas. Jälleen kerran.
